Jone Ullakko

Jone Ullakko

Person from Finland

About Jone Ullakko

Jone Ullakko (oik. Jouni Tapani Ullakko) on suomalainen multi-instrumentalisti muusikko, joka vaikutti basistina vuoden 1983 Rock SM kisoissa hopeaa voittaneessa Chapter One -yhtyeessä. Oman Jone -yhtyeensä jälkeen hän soitti Johnny Lee Michaels and the Androids (myöh.Androids)-yhtyeessä. Ullakko osallistui Eurovision laulukilpailun 1992 karsintaan kappaleella Jälkeesi sun Tämän jälkeen Ullakko siirtyi Jone's Bros -yhtyeeseen. Jones bros-yhtye on julkaissut 3 pitkäsoittoa The Jone's Bros '95, Dirty Movies '97 ja Oldschool '06 sekä EPn 4 sides of the story '99 sekä keikkaillut aktiivisesti vuodesta 1992 alkaen. Ullakko on ollut myös mukana Smurffit-levyillä yhtenä esiintyjänä. Lisäksi hän on ollut äänittäjäna ja tuottajana useilla suomalaisilla levyillä mm. Esa Kaartamo - Etäisyys (1993), Aki Sirkesalo - Mielenrauhaa (1996), Anita Pajunen - Neon Enkeleitä (1996). Jone Ullakon tuotantoa ovat mm. vuoden 1994 Helsingin yleisurheilun EM-kisojen tunnusmusiikki, vuoden 1997 jääkiekon MM-kisojen fanfaarit sekä vuoden 2001 Lahden hiihdon MM-kisojen tunnusmusiikki.

Taken from Last.fm

124 listeners  ·  250 plays via Last.fm

On RadioStar

1
station playing
1
country
1
track tracked
most active station (Finland)

Radio Stations sorted by tracks on rotation

Jone Ullakko — Top 1 songs

Artist Song title Like / Dislike
Jone Ullakko Langennut Sinuun
Langennut Sinuun